Pelottava yksinhuoltajan arki #ruuhkavuodet

Muistan kuin eilisen sen päivän, kun mieheni lähti yhteisen kodin ovesta viisi vuotta sitten urheilukassi olallaan. Ihan siinä hetkessä en tiennyt muuta kuin sen, että olimme tehneet ison päätöksen.

Moni miettii eropäätöstä, mutta pelkää, mitä erosta seuraa. Eropäätös jää tekemättä ja venyy yleensä juuri erilaisten pelkojen vuoksi. Pelot liittyvät tavallisesti siihen, miten lapset pärjäävät, miten itse pärjää yksin ilman kumppania ja taloudellista turvaa. Eron todellisuus tuleekin näkyviin vasta, kun päätös on tehty ja lähdetään elämään uutta elämää – ennalta ei voi arvata, miten eron jälkeinen elämä tulee sujumaan. Elämä muuttuu eron myötä vääjäämättä. Vaikka kuinka haluaisi, ei elämä säily ennallaan.

Oma kokemukseni yksinhuoltajuudesta on hyvin positiivinen, vaikka ensimmäisenä erotalvena monesti itkin aamulla ulkona lumisateessa, kun lykin lumia auton edestä ja kannoin painavia ruokakasseja kotiin. Esikoiseni aloitti samoihin aikoihin koulun ja pienempi oli vielä päiväkodissa. Vein ja hain lapsia, aloitin uudessa työssä ja surin eroa, eksä kiukkusi ja kieltämättä elämä tuntui kaaokselta.

Alku oli tietysti sitä pahinta aikaa. Päivien muututtua viikoiksi ja kuukausiksi ja eroon sopeutumisen myötä elämä alkoi tasoittua. Nykyisestä elämäntilanteesta on muodostunut vuosien saatossa normaalia elämää sekä itselleni että lapsilleni.

Yksinhuoltajana parhaan palkinnon saa, kun arki toimii, itse sopeutuu siihen, että elämää määrää paljolti se, miten lapset ovat itsellä ja ex-puolisolla. Minulle yksinhuoltajuus on sitovuudessaan tarkoittanut sitä kuin eläisin pikkuvauva-aikaa kotiäitinä.

Nautin elämästäni kahden pojan kanssa. Mikään ei ole sen palkitsevampaa kuin kaksi pientä silmäparia vastassani iltapalapöydän ääressä ja rauhallinen hetki, kun juttelemme kolmistaan päivän kuulumisia. Kotimme ilmapiiri on vapautunut eron myötä kevyeksi ja iloiseksi, rakkautta ja naurua riittää. Käsittämätöntä onkin tunne siitä, että elämäntilanteen sitovuuden keskellä koen olevani vapaampi ja onnellisempi kuin koskaan elämässäni.

 

 

 

 

 

 

 

 



Yksi kommentti aiheesta "Pelottava yksinhuoltajan arki #ruuhkavuodet"

  1. Anna-Kristiina Rosendahl sanoo:

    Eropäätös voi venyä myös siksi, että pelkää kumppaniaan niin paljon. Itselläni vaati vuosia kerätä rohkeus ja voima lähettää henkisesti tuhoisa avomies ulos ovesta, mutta se pelasti perheemme eli minut ja lapseni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *