Kahdestaan ja onnellisena on parempi kuin yksin

#sinkkuus – en haluaisi ajatellakaan sitä

Helsingissä on enemmän yksinasuvia kuin kukaan osaisi arvata. Jos kadulla kysyisi, kuinka monessa taloudessa asuu yksi henkilö, epäilen vahvasti, että arvaus menisi mittaluokan verran metsään. Helsinkiläisistä asunnoista joka toisessa asuu yksi ihminen. Se on vähän enemmän kuin koko maassa – kaikista suomalaisista talouksista 42 prosenttia on yksinasuvien.

Kaikki yksinasuvat eivät ole sinkkuja, mutta suurin osa on.

Minä en haluaisi olla sinkku. En missään tapauksessa haluaisi asua yksin, ja vielä vähemmän haluaisin olla ilman rakkaussuhdetta ja kumppanuutta. Puolisoni sylin lämmöstä katsottuna ajatus on kerta kaikkiaan vieras.

Kun on pari, on pari. Sen jälkeen maailma on erilainen. Syntyy erilainen tapa ajatella, käyttää aikaa, erilainen käsitteistö. Kun on olemassa me, maailma avautuu sitä kautta. Minä kuulun meihin kahteen. Elän rakkaudesta. Ja yhteinen koti, tämä, jossa ei asu yhtä vaan kaksi henkeä, on minun kotini.

Monille sinkkuus on kipeä ja epätoivottu asia. Minulle se totisesti olisi: läheisessä, intiimissä, syvässä ja onnellisessa parisuhteessa ollessa sinkkuuden ajatukseen liittyy luhistumisen, häviämisen ja jokseenkin täydellisen tuhon maisema. Toivon, että vältyn siltä, ja koetan tehdäkin joka päivä huolellisesti ja kaikin tuntein parhaani turvatakseni ja edistääkseni tätä parisuhdetta, joka on elämäni ydin.

Moni toisaalta myös nauttii sinkkuudestaan ja arvostaa sitä, ehkä elämäntapavalintanaankin. Vapaus ja itsenäisyys ja riippumattomuus ja kaikki tuo. Tällaisiakaan pointseja minun on vaikea yhdistää omaan näkökulmaani. Tässä parisuhteessa ei jää puuttumaan mitään sellaista, jota voisin sitten saavuttaa sinkkuna. Minusta tuntuu, että tässä me olemme vapaita ja itsenäisiä ja riippumattomia olemaan sitä mitä tahdomme, ja tahdomme olla näin, yhdessä, navakkain, yhteisessä kodissa. En vapauttani paremmin voisi käyttääkään.

Ehkäpä parisuhteessa oleva rakastavainen voikin käyttää sinkku-korttia tähän tapaan, hieman kuin ajatuksellista mittaria. Mitä sinkkutesti paljastaa parisuhteesta? Jos parisuhteessa olevalla ja perheellisellä on tärkeitä asioita, joita haikailisi toteuttavansa yksin ja vapaana, se varmasti kertoo jotain tärkeää siitä mitä on omassa elämässä meneillään.

Minusta on tavallaan kiva tehdä sellainen ajatustesti. Tässä kirjoittaessani pyörittelin sitä suuntaan ja toiseen. Jokaisen ajatuspolun päässä kajastaa sama juttu, rakastettuni hehkuvainen olemus. Kaikki tiet vievät minut hänen luokseen.

Muistan kyllä, että aiemman elämän varrella parisuhteissa ja niiden tilanteissa, joissa on ollut vaikea löytää arjessa välitöntä yhteyttä, tällaiset ajatustestit ovat antaneet toisenlaisia tuloksia. Ajatus siitä, että voisi painaa elämän sopivaa reset-nappia ja etsiä jotain uutta, on ollut houkuttava.

Parisuhde ja yhdessä asuminen ei ole mikään säädetty standardimalli eikä itseisarvo. Ihmiset elävät elämäänsä ja koettavat hakeutua kohti sellaista, mikä tuntuu itselle hyvältä. Kaikki on tässä mielessä aivan henkilökohtaista, vaikka tilastot pelkistäisivät meidän prosenteiksi.

Minä laitan läppärin pois ja hakeudun kohta olkkarin poikki kohti rakastettuani. Mitä lähempänä olen, sitä oikeammassa paikassa tunnen olevani. Ulkona pimenee, meillä on sisällä kotoisaa.



7 kommenttia aiheesta "#sinkkuus – en haluaisi ajatellakaan sitä"

  1. Laura sanoo:

    Ilman parisuhdetta eläville ja sen asian kanssa toimeen tulemista yrittäville tämä on kyllä hiukan lannistavaa ja lohdutonta luettavaa..miten se menikään: luhistuminen, häviö ja täysi tuho? Hienoa tietysti, jos kotona on lämmintä, kun sen ulkopuolella on usein kylmää. Joskus lämpimintä elämässä on kasvaa sietämään sitä mikä ei ole toivottavinta. Ehkä myös nähdä omalla elämällä silloinkin tarkoitus. Hieno ja rehellinen kirjoitus kuitenkin!

  2. Jaakko Kaartinen sanoo:

    Kiitos kommentista! Pyrkimys on tässä juuri kuvata näkökulmien rajua eroa eri elämäntilanteiden välillä. Sinkkuus oli blogissa viikon teema. Mitä se rakkaussuhteen sisällä olevalle olisi – nykyisen luhistumista selvästikin. Epätoivottavin mahdollinen skenaario. Näin vahvasti ja syvästi parisuhde- ja elämäntilanteiden erot meitä ihmisiä jakavat aivan erilaisiin erilakisiin todellisuuksiin.

  3. Siplu sanoo:

    On myös parisuhteita, joiden jatkamisen ajatukseen liittyy luhistumisen, häviön ja jokseenkin täydellisen tuhon maisema. Joko fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen, taloudellisen tai kaikkien näiden. Kannatan ehdottomasti sitä, että koettaa tehdä parhaansa turvatakseen ja edistääkseen parisuhdettaan. Joskus se vain ei riitä tai ei ole mahdollista. Silloin tällaisen blogin lukeminen voi tehdä todella kipeää, jopa paljon hallaa.

  4. Syyskuu sanoo:

    Entä tämä sitten:
    ”Mitä sinkkutesti paljastaa parisuhteesta? Jos parisuhteessa olevalla ja perheellisellä on tärkeitä asioita, joita haikailisi toteuttavansa yksin ja vapaana, se varmasti kertoo jotain tärkeää siitä mitä on omassa elämässä meneillään.”
    En oikein ymmärrä, mitä blogisti tällä haluaa sanoa. Että jos perheellinen haikailee yksinolon ja vapauden perään, se olisi jotenkin huolestuttava tulos sinkkutestissä? Minusta parisuhde voi olla ihan hyvä, vaikka siinä ei aina oltaisi navakkain ja tehtäisi kaikkea yhdessä
    Ehkä kyse sitten on siitä, että ihmiset ovat perin erilaisia siinä, millaista tilaa he ympärilleen kaipaavat, myös parisuhteessa ja etenkin, kun perheessä on eri-ikäisiä lapsia eri ikäkausiin kuuluvine moninaisine tarpeineen. Joskus myös vanhemmuutta kuormittavine kriiseineen. Perheessä on aika vaikeaa elää niin, että parisuhde olisi siinä omassa tyhjiössään ja menisi kaiken muun edelle. Ja toki myös parisuhde muuttuu yhdessäolon vuosina ja vuosikymmeninä. Minä ajattelen, että parisuhteessa ollessakin eletään sitä omaa, ainutlaatuista elämää, jossa myös on paljon kumppanille käsittämätöntä. Toinen ihminen, läheisinkin, on lopulta salaisuus ja niin on hyvä.
    On hienoa ja arvokasta ja onnellisuutta ruokkivaa löytää sellainen persoonallinen tila ja olemisen tapa, jossa kaiken keskipisteenä on oma rakastettu.Mutta en ajattele, että sellainen suhteessa elämisen muoto olisi ihanne, johon kaikkien ihmisten pitäisi pyrkiä.

  5. Jaakko Kaartinen sanoo:

    Hyviä ajatuksia ja selvennyksiä! Juuri noin onkin, Syyskuu: ei ole tarjolla mitään yhtä muotoa elämälle saatika rakkaussuhteessa elämiselle, johon kaikkien tulisi pyrkiä. Kyse on henkilökohtaisista näkökulmista ja tilanteista. Näin myös tässä kirjoituksessa, jossa on kyse minun kokemuksistani. Ja Siplu, erilaiset elämäntodellisuudet ovat tosiaan olemassa samaan aikaan. Toisilla on yhdessä hetkessä onnellisemmin, joillakuilla tuskaisasti. Siihen onneen ja sen sanoittamiseen pitäisi silti olla yhtäläinen lupa kuin muuhunkin. Jostain syystä on silti vähän paheksuttavaa sanoa, että ”jees, kaikki on täydellisen ihanasti, olen onnellinen!” Miksi niin on, askarruttaa minua.

  6. Syyskuu sanoo:

    Onko ihmisten mielestä paheksuttavaa sanoa, että ”kaikki on täydellisen ihanasti?” En usko, että tästä on kyse.
    Olisiko sittenkin niin, että etsimme toistemme tarinoista – luemme niitä sitten blogeista tai haastatteluista tai mistä vain – samastumiskohteita, jotain sellaista, mikä koskettaa meitä juuri siinä tilanteessa, jossa olemme. Sama pätee paljolti kaunokirjallisuuteen. Jonkun tuntemattoman, toisessa kulttuurissa asuvan kirjailijan teksti voi koskettaa syvästi ja puhua meille syvimmistä ja yksityisimmistä kysymyksistämme niin, että sen sivuille kertyy huutomerkkejä ja alleviivauksia. Myös elokuvat toimivat näin.
    Onko niin, että selviytymisen teemat ovat kuitenkin lähellä sydäntämme. Se, että jonkun parisuhde kuvataan täydellisenä onnena, ei ehkä tarjoa useimmille ihmisille samastumispintaa samalla tavoin kuin se, että jonkun suhde voi kestää: vaikka se joutuu eri syistä olemaan vuosikaudetkin mytättynä olohuoneen nurkkaan – sellaisista syistä, joille pari ei itse voi mitään, vaikka he kuinka haluaisivat. You name it. Viiltävän raskas suhde puolison sukulaisiin, oman lapsen vakava sairaus, taloudelliset huolet, työttömyys ja sitten vain arjen kuluttavuus työn, perheen ja kaikkien erilaisten roolien paineessa.
    Ei kai kyse ole siitä, ettei onnen sanoittamiseen ole lupaa. Joskus vain voi olla niin, että se, mikä on itselle kaikkein kauneinta ja parasta, on niin yksityistä, ettei se aukene muille. Ehkä ihmiset kuitenkin lukevat tämmöistä ev.lut. kirkon parisuhdesivustoa löytääkseen oivalluksia ja rohkaisua omassa suhteessaan elämiseen silloinkin, kun parisuhde ei ole heidän elämänsä keskiössä.

  7. Jaakko Kaartinen sanoo:

    Hmm. Olisi kyllä surullista, jos parisuhdeblogeja luettaisiin vain silloin kun parisuhde ei ole elämän keskiössä. Ilon jakaminen on yhtä tärkeää. Sitä on mielestäni syytä opetella ja harjoittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *