Syyllisyys parisuhteessa #tunteet

Miia Moisio, 21.8.2017 / Tunteet

Parisuhde on aina kasvusuhde. Alkuliidon jälkeen alkaa pikkuhiljaa hiipiä esiin niitä asioita, joihin juuri kyseisessä suhteessa tulee kiinnittää huomiota. Oma suhde saattaa aikaa myöten muuttua käsittämättömäksi sekamelskaksi tai mössöksi; enää ei välttämättä saada kiinni siitä, koska vaikeudet alkoivat tai muutos huonompaan suuntaan alkoi. Aika paljon parisuhteista täytyy tietää ja olla muuten vaan älyttömän hereillä suhteessa, jos tiedostaa, mistä milloinkin on kyseessä. Itselleen on lupa olla armollinen.

Eikö kasvu ole juuri sitä, että jossain kohtaa näkee ja oivaltaa? Yhteinen kasvu tarkoittaa sitä, että molempia kiinnostaa kasvaminen. Toinen ei pakottamalla opi puhumaan tai kuuntelemaan, ei lopeta alkoholinkäyttöä, ei lopeta lyömistä tai muuta urpoilua, ei opi ottamaan huomioon, ei tiedosta sitä, mistä kaikesta omassa käyttäytymisessä on kysymys. Kannettu vesi ei kaivossa pysy.

Kaikki eivät ole valmiita kasvamaan – niin yksinkertaista se on. Tämä voi koskea myös itseä. Joskus on kauhean kipeää huomata se, että on valmis kasvamaan liian myöhässä ja toinen meni jo. Usein tässä kohtaa tunnetaan katumusta ja syyllisyyttä. Usein kysymys on ehkä kuitenkin häpeästä, nolosta olosta siksi, ettei osannut tai jaksanut tehdä enempää. Monta kertaa on yritetty paljon ja tehty työtä suhteen eteen, joskus uupumukseen asti. Joskus on ihan oikeastikin syytä luovuttaa. Jos toinen ei suostu kasvuun, on yksin tosi vaikeaa rakentaa tasapainoista ja toimivaa suhdetta.

Suhteen raunioilla voi tuntea syyllisyyttä tehdyistä ja sanotuista tai tekemättömistä ja sanomattomista asioista. Kaikkien muiden tunteiden; surun, vihan, yksinäisyyden ja niiden edelleen lisäksi koettu syyllisyys on raskas taakka, mutta hyvin ymmärrettävä tunne.

Ihmiset, joihin on jo lapsena istutettu paljon syyllisyyttä ja häpeää, kokevat sitä helposti myös parisuhteessa. He ehkä tekevät parisuhdevalintasakin tiedostamattaan niin, että saavat ruuaksi tuota tuttua syyllisyyspuuroa. He ovat ylivastuullisia taakankantajia, jotka ottavat syyllisyydestäkin suurimman osan ja se vastuuttomampi luistelee syyttömyydessään ja kaiken kukkuraksi syyllistää vähän lisää. Erotessakin vastuunkantajasta voi tuntua, ettei HÄN itse tehnyt riittävästi, vaikka enemmän oikeaa olisi voinut olla tehdä ja syyllistyä vähemmän.

 

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *