Avainsana: riitely

Riitaan ei aina tarvita kahta

Välillä voi joissain parisuhteissa käydä sillä tavalla, että tulee eläneeksi omassa päässään riidan etukäteen. Se menee näin: Tapahtuu Jotain – voi olla hyvin arkista ja vähäpätöistä, kuten vaikka lattialle levinnyt maito. Itseä alkaa harmittaa. Tietää, että toistakin harmittaa, kun se kuulee, että Jotain tapahtui. Harmittaa, että tietää, että toista alkaa harmittaa. Kokee, että toisen harmitus …

Lue lisää

Riidat paljastavat syvimmät kipukohtamme: 5 tapaa saada riidasta ote

”Mikset sä ikinä…” ”Voisit edes joskus…” ”Miks sun aina täytyy…” Ja muita syytöksen alkuja, mitä niitä nyt on. Kaikenlaisia. Pysähdyin itse erään riidan äärelle ja siitä se ajatus sitten lähti. Riita on aina reaktio johonkin. Kun reaktio on pahimmillaan, se ohjaa meitä emmekä me reaktiota. Riiteleminen itsessäänkin saattaa herättää tunteita, esimerkiksi hylkäämisen pelon. Mitä jos …

Lue lisää

Varo hullua rakastumista

Rakastuminen muistuttaa mielenhäiriötä. Uuteen heittäytyminen vaatii välillä hullun rohkeutta, jota hormonimme meille antavat. Päätöksen sitoutumisesta voi tehdä pelkästään suuren tunteen vallassa, ja harvemmin se ainakaan pelkästään on järkipäätös. Kuitenkin onnistuneen päätöksen tekemiseen tarvitaan sekä sydäntä että järkeä. Aikaisemmat huonot kokemukset ja pettymykset parisuhteessa voivat vaikeuttaa sitoutumista uuteen suhteeseen. Silloin mielen perukoilla soi hiljainen hälytysääni, joka …

Lue lisää

Riita ei ole loppu, vaan se on kaiken alku #riitely

Itselleni on tärkeää, että kaikenlaiset tunteet saavat tulla ulos, eikä tunteita saa määritellä hyviksi ja pahoiksi. Siksi minulle lähtökohtaisesti riitely ei ole väärin. Minulle riitely tarkoittaa, että toisesta välittää niin paljon, että uskaltaa sanoa rehellisesti sen, mitä tuntee. Minulle se tarkoittaa, että luotan toiseen niin paljon, että hän ottaa vastaan minut kaikenlaisissa tilanteissa. Minusta ihminen …

Lue lisää

Oma rakas riita #riitely

Tällä viikolla blogeissamme käsitellään riitelyä. Heti maanantaina syntyi facebookissa pohdintaa myös siitä miten riiteleminen määritellään. Voit osallistua pohdintoihin tai jakaa ajatuksiasi riitelemisestä blogien kommenteissa, facebookissa tai merkitsemällä #riitely Lehdistä, kirjoista ja netistä löytyy neuvoja ja ohjeita siihen kuinka olisi hyvä riidellä. Täytyy muistaa varoa tiettyjä sanoja ja toimia tietyin tavoin. Joku puoli minusta kuitenkin miettii, että …

Lue lisää

Aikuistu ja riitele sitten kuin aikuinen #riiteleminen

Mitä syvemmin onnelliseksi itsensä tuntee, sitä alttiimpi on kokemaan muitakin tunteita. Voimakkaasti kokeminen merkitsee voimakkaita tunteita. Voimakkuuden takia moni epäröi rakastamiseen uskaltautumista ylipäätään. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä mitä syvemmin ja avoimemmin uskaltautuu rakastamaan, sitä haavoittuvampaan asemaan itsensä antaa joutua. Jos haluaa tuntea huimaavaa rakkautta, pitää antaa itsensä mennä, ja kontrollin myös. Silloin saa palaa …

Lue lisää

Me ei olla ikinä riidelty #riitely

Pieni huolenpoikanen hiipii mieleen, kun ajattelen suhdetta, missä ei koskaan riidellä. Näitäkin tarinoita kyllä silloin tällöin kuulee. Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, parisuhteissakin. Yhdelle riittää se, että olla möllötetään ja eletään arkea sen enempää puhumatta. Toiselle yhteyden luominen monella tasolla on tärkeää. Kun tarpeet kohtaavat, on osapuolilla pääsääntöisesti varmaan aika hyvä olla. Pientä vääntöä saattaa tietysti …

Lue lisää

Mikä on pahinta ja parasta riitelyssä?

En tiedä oletko tarkaillut itseäsi riidellessäsi. Mistä riidat alkavat ja mikä lisää niin sanotusti vettä myllyyn ja mikä taas saa vihantunteet tasoittumaan? En siis sinusta tiedä ja asian yleisestä paikkaansapitävyydestä, mutta itse olen havainnut, että pahinta ja parasta riitelyssä on sama asia, äänensävy. Monesti ei ole väliä sillä mitä sanoo, vaan miten asiansa sanoo. Ja …

Lue lisää

Turvallinen tunneilmapiiri

Meille on tärkeää, että meidän perheessä on turvallinen ja terve tunneympäristö, jossa pienen vauvan on hyvä kelliä ja kasvaa isoksi. Ensimmäiset viikot sellaista leppoisaa umpiota vaalimmekin. Ei kannattanut huomauttaa toiselle mistään. Sehän oli aivan turhaa ja epäolennaista. Kuplassa oli kaikki aina vain hyvin. Kunnes olin tulla hulluksi, joten aloinpa taas vähän miettiä asiaa… Turvallinen tunneympäristö ei …

Lue lisää