Avainsana: sinkku

Mikä tekee sinusta huonon diilin?

Mikä tekee sinusta huonon diilin? Vai oletko edes miettinyt asiaa? Ovatko kaikki mahdolliset entisten suhteiden haasteet ja erot oikeastaan olleet vain muiden osapuolien syitä? Uskon, että olemme kaikki vielä matkalla, epätäydellisiä. Oikeastaan uskon, että tulemme olemaan sitä aina. Emme ole täydellisiä seurustelukumppaneita tai puolisoita. On asioita, joiden vuoksi joku juoksisi kauas pois ja toisenkin tarvitsee …

Lue lisää

Vielä Jumalan työpöydällä

Eräs oman riparini ohjaajista kertoi riparillani kuinka hän oli aikoinaan valitellut sinkkuutaan ystävilleen. Eräs ystävistä oli kaivanut Raamattunsa välistä tarran: ”Olen vielä Jumalan työpöydällä”. Ystävä, josta tuli myöhemmin hänen aviomiehensä, vaikkeivät he osanneet sitä silloin edes aavistaa. Hän oli vielä Jumalan työpöydällä. Ehkä he molemmat olivat, ja siten heidän suhteensakin. He joutuivat odottamaan, sillä asiat …

Lue lisää

Kuinka tapasin isänne – ja mitä tapahtui ennen sitä

”Miten te tapasitte isin kanssa?” Kysymys on esitetty useita kertoja niin ruokapöydän ääressä, vessassa hampaita pestessä, autoruuhkassa arkiaamuna kuin ruokakaupassa pinaattilettuja etsiessä. Lapset tietävät varsin hyvin, kuinka olemme tavanneet, mutta jostain syystä tarina vetää puoleensa aina uudelleen. Ei sillä, että tarina olisi ruusuinen ja jännittävä. Nopea vastaus sisältää yhden sanan: baarissa. Tavallisessa lähiöpubissa. Teimme yhdessä …

Lue lisää

Tuntuuko sinkulta?

Sanoilla on valtava merkitys. Niihin liittyy erilaisia mielikuvia ja tunteita. Siksi on väliä mitä käsitteitä itsestämme ja omasta elämästämme käytämme. Minulla on jo pitkään ollut ailahtelevainen suhde sanaan ”sinkku”. Huomaan alitajuntaisesti linkittäväni siihen toisen ihmisen aktiivisen etsinnän. Parisuhteen tai irtosuhteen. Aktiivisen deittailun. Jotenkin myös villimmän ja pakottavamman kuin esimerkiksi ”yksin elämisestä” puhuttaessa. Enkä ole useinkaan …

Lue lisää

Viimeinen sinkku

Häitä, lasten hankintaa, kihloja, pitkiä parisuhteita ja yhteen muuttoja. Niistä on ystävieni arki tehty. Tai siltä se ainakin hetkittäin tuntuu. Kuin olisin se viimeinen sinkku vakiintuvassa ja rakastuneessa maailmassa. Näin tällä viikolla ystävääni, jonka kanssa olemme hyvin samankaltaisessa tilanteessa. Molemmat olivat aikoinaan ystäväporukoissaan ne, jotka olivat ensimmäisten joukoissa vakavassa parisuhteessa. Heitä, joille povattin ensimmäisinä häitä …

Lue lisää

Rakkaudeksi kehittyvä valo ja lämpö

Nautin keväästä. Nautin pitkästä aikaa loistavasta valosta ja ihanasta lämmöstä. Ne vyöryvät minuun onnena ja energiana. Kevätmasennus ei etsiydy luokseni. Ei ainakaan vielä. Olen onnellinen. Keväällä on helppoa olla. Olla juuri sellainen kuin oma elämä on. Kaikki tuntuu näyttävän vielä hieman kaunniimmalta kevään valossa ja lämmössä. Ympäristö, ihmiset ja elämä. Päivien lämpöiset hetket muuttuvat tyytyväisyydeksi …

Lue lisää

Otsassani lukee sana ”äiti” ja muita kumppanimagneetteja

Monella on taipumus löytää yhä uudestaan samankaltaisia kumppaneita. Niin minullakin. Puhumattomat ja alivastuulliset miehet ovat olleet minun erityisaluettani – vähän kamalaa sanoa näin, mutta oikeasti se on niin. Syykin alkaa olla selvillä ja tietenkin se liittyy lapsuuteen. Tuttu on turvallista. Minä olen tiedostamattani valinnut olosuhteet, joissa kerta toisen jälkeen olen lopulta tuntenut loputonta yksinäisyyttä ja …

Lue lisää

Liian onnellinen sinkku

Minulla on ongelma. Olen liian onnellinen. Se ei ehkä kuulosta ongelmalta, mutta olen alkanut vakaasti miettiä, että se voi ollakin. Ja mikä vaarallisinta, se voi olla ongelma, joka saattaa kasvaa hetki hetkeltä. Nautin elämästäni itsekseni. Paniikki kumpanin löyämisestä on yhä kaukaisempi ja hiljaisempi ääni tuolla jossain. Viihdyn oman näköisessä kodissani ja nautin omasta tilastani. Se kaikki …

Lue lisää

”Single bells, single bells, single all the way”

Olen nähnyt meemejä, joissa varioidaan tuttua joululaulua: ”Single bells, single bells, single all the way”. Naureskelin meemeille ja mietin kuinka osuvasti ne iskevätkään siihen sinkkuuden aiheuttamaan angstiin juhlakauden keskellä. Nyt puhelimeen tallennettu kuva kuitenkin herättää erilaisia fiiliksiä. Tai oikeastaan se ei herätä fiiliksiä ollenkaan. Joulun ja muiden juhlapyhien oletetaan olevan rankkaa aikaa yksin eläville. Osalle ne …

Lue lisää

Mutta missä niitä tapaa?

Kumppania on huomattavasti vaikeampi löytää jos ei kohtaa uusia ihmisiä elämässään. Onneksi valtameri on kaloja täynnä. Ja ihmisvilinässä kävelessään sen toteaa itsekin, että ihmisiä on tosiaan kaikkialla. Mutta silti ei ole aavistustakaan missä heitä kohtaisi. Ongelma, jonka ystävänikin osasi minulle hienosti tiivistää; ihmisiä on ihan kaikkialla, mutta missä niitä tapaa? Baareista tai clubeilta en esimerkiksi itse mielelläni puolisoa etsi. …

Lue lisää